Item view 1-64688151

Card

Description: Laulajatar Aulikki Rautawaara (1906-1990) antoi 18. lokakuuta 1965 kotonaan haastattelun radiotoimittaja Markus Similälle. Similän isä, kapellimestari Martti Similä oli ollut aikanaan säveltäjä Jean Sibeliuksen hyvä tuttu. Aulikki Rautawaara kertoi haastattelussa muun muassa käynnistään Sibeliuksen luona Ainolassa syksyllä 1945. Pianistina hänellä oli Sibeliuksen vävy, Margareta-tyttären puoliso kapellimestari Jussi Jalas. JÄTTILÄINEN KIRKKAANSINISINE SILMINEEN Se oli silloin, kun mestari täytti 80 vuotta. Silloin hän kutsui minut luokseen ja pyysi laulamaan laulujaan. Jussi Jalas tuli mukaan säestämään, ja mestari lähetti auton meitä hakemaan. Niin minä tulin Ainolaan. Kun säveltäjämestari laskeutui yläkerrasta vaaleassa puvussa alas rappusia, en koskaan unohda sitä näkyä. Hän oli valtava, kuin jättiläinen olisi tullut sieltä kirkkaansinisine silmineen. Täytyy sanoa, että tahdoin vaipua maan alle. Mestari toivotti minut sitten tervetulleeksi ja vei kirjastohuoneeseen, jossa sattui olemaan juuri saman värisiä kukkia pöydällä kuin iltapuku, johon olin pukeutunut. Mestari istui ja lausui minulle komplimangeja, kuinka hyvin kukat sopivat kauniiseen pukuuni. Se oli aivan ihastuttavaa! OLENKO MINÄ TUONKIN SÄVELTÄNYT! Istuimme ja juttelimme vähän aikaa ja sitten hän pyysi minua laulamaan. Mestarille tuotiin mukava tuoli keskelle salin lattiaa ja minä aloin laulaa pamppailevin sydämin. Lauloin hänelle kokonaisen konserttiohjelman. Lauloin paljon sellaisia lauluja, joita lauletaan hyvin vähän. Itse en ollut kuullut koskaan muiden laulavan niitä. Mestari ihmetteli koko ajan, että olenko minä tuonkin säveltänyt! Miksei sitä kukaan laula? Siinä olivat kaikki Runebergin laulut, Till Frigga ja muut, ja Tavaststjernan lauluja ja sitten hänen Kukkais-laulunsa. Aivan unohdin pelkoni ja kuta pidemmälle pääsin ohjelmassani, innostuin kovasti itsekin. Mestari kyyneleet silmissä pyysi aina lisää ja lisää. KUN PÄÄSTIIN PAISTIIN, MESTARI PITI PUHEEN Kun sitten olin laulanut hänelle koko pitkän ohjelmani, hän tarjosi minulle käsivartensa ja pyysi illalliselle toiseen huoneeseen. Sinne oli kauniisti katettu pöytä ja kaiken maailman hyviä herkkuja. Kun päästiin paistiin, mestari piti minulle niin kauniin puheen, etten ole koskaan ennen sellaista kuullut. Olin hyvin liikuttunut. Ja olisin vain toivonut, että olisin voinut säilyttää jokaisen sanan, että olisin oikein muistanut kaiken. Se oli minusta liikuttavaa häneltä, että hän tuhlasi niin paljon kauniita sanoja minun pienelle persoonalleni. Jälkeenpäin joimme kahvia kirjastohuoneessa. MESTARI KIETOI LÄMPÖISEN KAULALIINANSA KAULAANI Kun sitten lähdin sieltä iltamyöhällä, niin oli pimeää ja kylmää. Mestari tuli eteiseen minua saattamaan ja oli kovin huolissaan. Ulkona oli kova viima ja tuuli. Niin hän otti kaulaliinansa, lämpöisen, ihanan kaulaliinan, ja kietoi sen minun kaulaani, etten kylmettyisi. Kun lähdin Ainolasta, viimeinen kuva hänestä oli, että hän seisoi ikkunan ääressä ja vilkutti kädellä jäähyväisiä. OMISTUS: HYMN TO THAIS Minun täytyy sanoa, että Ainolan käynnin jälkeen käsitin mestarin lauluja vielä paremmin. Sain paremman ja syvemmän kuvan kaikesta hänen musiikistaan, kun sain tutustua hänen suureen persoonaansa. Hän sanoi myös, että oli ikävää, ettei hän enää voinut säveltää. Hän niin mielellään olisi tahtonut säveltää ja omistaa minulle lauluja. Mutta sitten hän yht’ äkkiä muisti, että hänellä on kirjoituspöytänsä laatikossa eräs laulu, joka oli maannut siellä kauan. Se oli tavallaan puolivalmis, mutta sitä ei oltu viimeistelty. Ehkä siitä saataisiin minulle laulu. Mestari sanoi, että saisin sen omakseni ja pitää niin kauan kuin haluaisin, ettei sitä annettaisi muille. Niin sain häneltä tämän Hymn to Thais, jota lauloin useita vuosia “yksin”, enkä antanut sitä muille. Mutta sitten, kun tuli taas kerran Sibelius-viikko, niin annoin sen muidenkin laulettavaksi. Minusta oli väärin, että pidin sitä itselläni. Ja nythän Hymn to Thais on painettu. LASI SAMPPANJAA Sitten mestari kutsui minut Ainolaan vielä kerran. Se oli ennen Islannin matkaani. Hän oli saanut kuulla, että lähden Islantiin ja pyysi luokseen. Hän tahtoi toivottaa hyvää ja menestyksellistä matkaa ja tarjosi minulle lasin samppanjaa. Se oli myös suuri, muistorikas hetki. Se oli viimeinen kerta, kun sain tavata Jean Sibeliuksen. Kuvassa Aulikki Rautawaara esiintyy Konservatorion salissa 4. lokakuuta 1944. Laulajattaren pianistina on Jussi Jalas. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen