| /v1/ui/views/items/1-62877455.json?client=yle-areena-web&language=fi&v=10 |
|---|
Analytics {
"pageload": {
"yle": {
"areena_view_type": "program-page",
"entity_type": "program",
"id": "1-62877455"
}
}
} |
Cover image |
Header Card Description: Ryhmä venäläisiä taiteilijoita ja muita toimijoita yhteiskunnan eri alueilta järjesti kolmen vuoden aikana sarjan tapaamisia tutkiakseen yhdessä valittuja tärkeiksi koettuja teemoja, kuten ekologia, väkivalta/ väkivallattomuus, sekä yksilön oikeus olla oma itsensä. Pohjoisen venäläiskylän taidelaboratoriossa syntyi sarja musiikkia ja äänitaidetta, jonka syntyprosesseja ja tematiikkaa Kahden maailman kirjeet kuvaa.
Myöhemmin tarkasteltuna jotkut lauluista tuntuvat ennustavan tulevaa; aikaa, jolloin väkivalta päätetään ottaa poliittisen toiminnan jatkeeksi, ja suljetaan ovi monelta yhteiskunnalliselta kehityskululta. Featuren kaksi maailmaa ovat aika ennen ja jälkeen Ukrainan sodan, ja äänitykset sijoittuvat näihin kahteen dramaattisesti erilaiseen maailmaan.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Outi Rossi. Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen.
Lukijat: Hanna-Helena Kinnunen, Outi Rossi, Heikki Sihvonen. Suomentaja: Esa-Jussi Salminen. Kirjalainaus Riku Neuvosen kirjasta Sananvapauden historia Suomessa.
Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen, Radiogalleria.
Äänessä mm. Victoria Soyan Peemot, Asko Sihvonen, Kiira ja Emma Pääkkönen sekä joukko venäläisiä kotimaassaan ja ulkomailla asuvia taiteilijoita ja muusikoita.
6 controls, 10 labels Card JSON{
"controls": [
{
"audience": {
"authenticated": false
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/play/1-62877455?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"tag": "play",
"type": "reference"
},
{
"audience": {
"authenticated": true
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/play/1-62877455?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"tag": "play",
"type": "reference"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-62877455"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-62877455"
},
"functionality": {
"id": "share"
},
"icon": {
"id": "share",
"version": "1750676272"
},
"style": {
"iconPosition": "left",
"variant": "tertiary"
},
"title": "Jaa ohjelma",
"type": "activator"
},
{
"analytics": {},
"audience": {
"authenticated": false
},
"backgroundColor": "#00000000",
"functionality": {
"id": "login"
},
"icon": {
"id": "icon-favorite-off",
"version": "1750676272"
},
"style": {
"iconPosition": "left",
"variant": "tertiary"
},
"title": "Lisää omalle listalle",
"type": "activator"
},
{
"audience": {
"authenticated": true
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/favorites/1-62877455?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"type": "reference"
}
],
"description": "Ryhmä venäläisiä taiteilijoita ja muita toimijoita yhteiskunnan eri alueilta järjesti kolmen vuoden aikana sarjan tapaamisia tutkiakseen yhdessä valittuja tärkeiksi koettuja teemoja, kuten ekologia, väkivalta/ väkivallattomuus, sekä yksilön oikeus olla oma itsensä. Pohjoisen venäläiskylän taidelaboratoriossa syntyi sarja musiikkia ja äänitaidetta, jonka syntyprosesseja ja tematiikkaa Kahden maailman kirjeet kuvaa. \n\nMyöhemmin tarkasteltuna jotkut lauluista tuntuvat ennustavan tulevaa; aikaa, jolloin väkivalta päätetään ottaa poliittisen toiminnan jatkeeksi, ja suljetaan ovi monelta yhteiskunnalliselta kehityskululta. Featuren kaksi maailmaa ovat aika ennen ja jälkeen Ukrainan sodan, ja äänitykset sijoittuvat näihin kahteen dramaattisesti erilaiseen maailmaan.\n\nKäsikirjoitus ja ohjaus: Outi Rossi. Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen. \nLukijat: Hanna-Helena Kinnunen, Outi Rossi, Heikki Sihvonen. Suomentaja: Esa-Jussi Salminen. Kirjalainaus Riku Neuvosen kirjasta Sananvapauden historia Suomessa.\nTuottaja: Juha-Pekka Hotinen, Radiogalleria.\nÄänessä mm. Victoria Soyan Peemot, Asko Sihvonen, Kiira ja Emma Pääkkönen sekä joukko venäläisiä kotimaassaan ja ulkomailla asuvia taiteilijoita ja muusikoita.\n",
"image": {
"id": "13-12-1022-4-1136249-main",
"version": "1704972970"
},
"labels": [
{
"formatted": "52 min",
"priority": 0,
"raw": "PT3124S",
"rawType": "duration",
"type": "duration"
},
{
"formatted": "ääniessee",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "äänitaide",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "julkaistu\nsu 4.9.2022",
"priority": 1,
"raw": "2022-09-04T00:01:00+03:00",
"rawType": "date",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "käynnistyskerrat\n2 288",
"priority": 1,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "Ääniraidat: suomi stereo",
"priority": 2,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "Kuunneltavissa ulkomailla",
"priority": 2,
"type": "generic"
},
{
"priority": 2,
"raw": "world",
"type": "region"
},
{
"priority": 2,
"raw": "audio",
"type": "mediaType"
},
{
"raw": "1-62877455",
"type": "itemId"
}
],
"type": "card"
} |
Tabs Tab 1 of 1
Tab JSON{
"content": [
{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"audience": {
"subAccount": false
},
"controls": [],
"filters": [],
"presentation": "cover-strip",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL2FyZWVuYS1yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMuYXBpLnlsZS5maS92MS9yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMvaXRlbS8xLTYyODc3NDU1P21lZGl1bT1hdWRpbyZmYWxsYmFja19jYXRlZ29yeV93aGl0ZWxpc3Q9MzEtMS00IiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6InJlY29tbWVuZGF0aW9uc0Zvckl0ZW1zIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6InJlYyJ9fX19.Y7fARj0TMDeXabQLEwENVoScfmd2Ur3uNl_RjluFc4k&crop=20&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "horizontal",
"size": "medium"
},
"title": "Kuuntele myös",
"type": "list"
}
],
"type": "tab"
} |
Title Kahden maailman kirjeet |
Type view |